Rauhaisaa Joulua!

Oikein rauhaisaa ja mukavaa joulua kaikille ! :-)

Elämäni hevoset: Schaket

Eli siis joo, päätin hieman ruveta nyt sitten "kaivelemaan" tätä ratsastusharrastustani "Elämäni hevoset"-postauksin. Kaikkia ratsastamiani en siis ole listaamassa :-D Vain ne "tärkeimmät", jotka ovat eniten vaikuttaneet ratsastus"uraani". Näissä postauksissa en esittele Ulmaria ollenkaan, Herra Suomenhevonen on esitelty jo ja muutenkin lienee selkeää, että se on se Elämäni Hevonen.
Mutta nyt sitten näiden muiden esittelyyn.
//Tähän postaukseen kuvia muuten tuleepi lisää myöhemmin, pitää kaivella niitä arkistoista vielä :-) Tässä olevat kuvat on paperikuvista skannattu, joten laatu on tuo :-)


Schaket
Schakettiin, eli Sakuun tai Sakkeen, tutustuin ensimmäisen kerran vuonna 2002, olin silloin 11-vuotias. Sitä ennen olin toki istunut hevosen selässä- talutusratsastuksissa. Sakke oli yksityinen, sen omistaja piti tunteja sillä ja sen kaverina olevalla Kingi-ponilla. Talliin tultaessa pääsin harjaamaan tätä minulle silloin isoa puoliveristä. Minua pelotti, mutta samalla se oli unelmien täyttymys. Kentällä olin varmaan hyvä näky siellä selässä, pikkuinen tyttö ison puoliverisen selässä :') Sain mennä melkein koko tunnin ihan yksin ilman taluttajaa, vain ravissa taluttaja sitten tuli avustamaan. Ja voi että se oli jännää! Muistan, miten tunnin jälkeen siskoni oli kateudesta vihreä. Seuraavalla tunnilla hän olikin sitten jo mukana ja ratsasti Kingillä :-)

Luonteeltaan Sakke oli ihana ja kiltti, ratsastaessakin ihan unelma ;-) Maastossa se saattoi joskus olla hieman pirteämpi, mutta silti kiltti ja hyvin käsiteltävissä. Ratsastin myös välillä  Kingilläkin, silloin kun vielä olin sopivan pituinen sille. Kingi oli hyvin shettismäinen poni, omapäisyyttä riitti :-)
Sakella kävin ratsastamassa useamman vuoden ja loppuvaiheessa saimme siskoni kanssa jopa ratsastaa ihan keskenämme jokusen kerran. Sitten Sakke ja Kingi myytiin pois, Pohjois-Suomeen. Olin myynnin jälkeen muutaman kerran yhteydessä sitten Saken silloiseen omistajaan. Kingistä ei myynnin jälkeen saanut mistään enää mitään tietoja, lienee tämä ponikin jo vihreillä niityillä. Myös Sakke laukkailee jo ikuisilla niityillä.

Schaket on minulle yksi elämäni hevosista, sain kokea sen kanssa kaikki ekat juttuni ratsastuksessa (käyntiä lukuunottamatta, tietenkin). Ensimmäiset ravit, laukat ja esteet. Ekat tippumiset ja ilman satulaa menot. Ensimmäinen rakkaus hevoseen. Rakastin tätä hevosta ja sillä on aina paikka minun sydämessäni. Sakke oli ensimmäinen lempihevoseni, keräsin siitä kaiken mahdollisen tiedon. Jouhitupsu on yhä edelleen kirjahyllyssäni muistuttamassa tästä upeasta hevosesta.

Pitkästä aikaa Jasulla & joulumietteitä

Ensimmäisenä, Kavioiden kopsetta & koparoiden naksetta- blogissa löytyypi arvontaa, osallistumaan siis :-)

Kävin tänään siis pitkästä aikaa ratsastamassa Jasulla. Jasulla on aiemmin ollut vielä kesäkengät alla, joten ei tullut sitten käytyä sillä, varsinkin kun täälläpäin on jo talvi päällä. Luultavasti ei oltas pystyssä pysytty :-D Tamma oli siis lomaillut tuossa, joten omistaja vähän varoitteli energiasta, jota mahdollisesti oli voinut kertyä.
Tein tallihommat ja sitten lähdettiin, oli mukava kyllä käydä! :-) Sää olisi toki voinut olla parempi, nyt tuli lunta ja tuuli melko ikävästi. Onneksi tuli itsellä toppauduttua sen verran, että ei sentään kylmä tullut.
Tehtiin Jasun kanssa noin puolen tunnin lenkki, vähän kevyemmin tuon lomailun jälkeen. Tamma oli mukavalla tuulella, rauhallisesti osasi mennä, vaikka olikin lomaillut. Yhdessä kohtaa jumitettiin hieman, pelkäsi nimittäin säilöpaalia, jota pitkin tuuli puhalteli lunta ja se sitten ilmeisesti ropisi epäilyttävästi. Viidennellä yrityksellä viimein päästiin ohitse :-D Oli ilmeisesti Jasun mielestä kovinkin pelottava paali.
Loppulenkki sitten meni kivasti, vaikkakin kotiin päin oli enemmän menohaluja :-) Itse tykkään tuosta lumesta, lumisessa maastossa on rentouttavaa ja mukavaa mennä.

Jasu ja Zeri aiemmin syksyllä

Sitten niihin joulumietteisiin. Ajattelin tässä blogissa tuoda hieman esille meidän omia jouluperinteitä, mitä tulee hevosten kanssa tehtyä.
Tallia ei erityisemmin koristella mitenkään, hevoset on sen verran ahneita, että niistä ei olisi mitään hyötyä :-D Oli meillä yhtenä jouluna havuja koristeina, mutta ne taisi kadota pariin päivään. Kaikki ei tosin hevosten suuhun, osa löytyi tallottuna karsinan lattialta :-D Tallimme kun on myös pieni, niin sinne ei mitään joulukuustakaan saa mahdutettua.

Jouluaattona minulla ja siskollani on aina ollut tapana käydä jouluratsastuksella, hevosetkin on silloin vissiin "joulumielellä", koska jouluna ne harvemmin koskaan ovat mitään "pöllöilleet". Tai no, ei kukaan noista pöllöilekään, paitsi Ulmari :-) Jouluratsastus tehdään toki jouluhengessä, tonttulakit hevosilla, ratsastajilla ne ei oikein mahdu kypärien päälle :-D Tänä jouluna arvelin tosin, että voisi kypärää koristella joulukuusennauhalla. Sen suurempia "jouluvarustuksia" ei oikeastaan ole. Jouluaattona hevoset sitten myös saavat vähän ekstraa, eli omenaa, porkkanaa ja kuivaa leipää ruuan mukana. Mitään hevosten jouluherkkuja ei ole tullut ikinä tehtyä ja omasta mielestä ei kyllä tarviikaan. En usko hevosten sen kummemmin erikseen toivovan mitään jouluna :-D

Lahjoja ovat joku vuosi saaneet, joskin niistä on ennemmin tainnut olla omistajalle iloa, ei niinkään hevosille ;-)

Sellaista nyt tällä kertaa, pohdiskelin tuossa josko loppuviikosta alkaisin hieman avaamaan tätä hevosharrastushistoriaani... Joko "elämäni hevoset"-postauksin tai sitten yhtenä kokonaisuutena. Kallistun itse enemmän ensimmäisen kannalle, silloin saisi vähän jaksoteltua tuota harrastushistoriaa :) Loppuun tulisi nyt video, jonka ihanainen ystäväni Jenni on mulle joskus väsäillyt :-) Tän enempää en lupaa teille videoita, ennen kuin harjoittelen niiden tekemistä + saan materiaalia (muuta kuin kuvia) :-) Toivottavasti video näkyypi teille, en itse pysty tällä nettiyhteydellä tuota kattomaan :D
Tässä vielä linkki, jos alla oleva kuvajuttu ei toimi.

Epäonnistumismateriaalia #1

Kuten otsikosta voikin päätellä, ajattelin tehdä kuvapostauksen epäonnistumismateriaalista :-)
Pääasiassa minun ratsastuksia, mutta pari kuvaa myös muista tilanteista. Suurin osa omista ratsastuskuvistani liittyy lähinnä siis omiin istuntakammotuksiini tai muihin selässäkönötyksiin :-D
Kuvateksteistä selviää enemmän ;-)
Tässä tulee nyt kahdeksan kuvaa, toisen epäonnistumispostauksen arvelin tehdä myös, kunhan kaivelen seuraavat kammotukset äitini koneelta :-D
Taustoja avaan sen verran, että ratsastuksellisesti isoin ongelmakohta on todellakin oma ryhtini. Yleensä se pysyy hyvänä, mutta joskus (etenkin liikaa ratsastamiseen keskittyessä) könähdän ja lösötän satulassa miten sattuu. Sitten välillä käsien (ranteiden) kanssa ongelmaa ja toisinaan jalkojenkin... Mutta kuvista selviää lisää :-D Sanottakoon vielä, että onneksi kuvat eivät kaikkea totuutta kerro, pääasiassa minulla on suht hyvä istunta, josta on usein opettajiltakin tullut kehuja :-)

Tämä kuva oli aiemminkin täällä blogissa. Ko. tilanteessa hevonen säikähti ympärillä menevällä raviradalla liikkunutta koiranulkoiluttajaa. Sinkoili vähän ympäri kenttää, mutta en tippunut eikä käynyt mitään muutakaan. Kuvan laatukin sopii hyvin sanan "epäonnistumisia"... :D

könötystä part 1. Kauhistus mikä ryhti ja istunta :-D Ohjatkin roikkuu ku naapurin irman pyykkinarut... :-D

ei tarvinne edes mainita että ranteet ja jalka... :-D

jaa niin mikä tuntuma? Ja mikä ryhti? Katsekin suuntautuu jonnekin muualle kuin sinne eteenpäin...

Kuvassa ponillamme ratsastaa eräs ystäväni. Poni ei kaatunut, vaan päätti heittäytyä keskelle tietä piehtaroimaan... :-DTilanteessa ei käynyt pahemmin, vaikka ystävälläni jäi jalka hieman ponin alle.

Jalka, jalka, jalka. En tiedä, en ilmeisesti osannut istua tämän entisen vuokrikseni satulassa ollenkaan, sillä melkein kaikissa samana pvnä otetuissa kuvissa jalkani menee liian taakse. Jotenkin se satula oli semmoinen "liian topattu", en tiedä, siinä oli tosi hankala istua :-D Se ei ollut semmoinen mukava penkki. Lisäksi mulla on liian lyhyet jalustimet, sekin lienee yksi syy.

Todellinen estefeilaus! Äää, en todellakaan osaa selittää miksi näin, näemmä sekä minä että hevonen liioitellaan ja minä varsinkin :D aivan karmea kuva ja aivan kamala istunta, hyi sentään :-D onneksi muut kuvat tältä kerralta oli siedettäviä eikä istunta niissä ollut todellakaan tätä luokkaa! :-D Näyttää ihan siltä että kenahdan tuolta alas... :-D

poninkin takamus lentää joskus... :-)

Katskalahti arpoo!

Niin sitä minä vaan, että Katskalahti-blogissa on arvonta! Kaikki siis sinne vaan kipinkapin osallistumaan :)

Itsenäisyyspäivän lomailua ja blogeja

Teitä lukijoita onkin jo kertynyt huimat seitsemän kappaletta, kiitoksia siitä :) Tervetuloa lukemaan!

Osallistukaahan muuten Team Vinhan arvontaan, hienot palkinnot ;)

Huomisesta itsenäisyyspäivästä johtuen meillä on koulusta nyt ollut "pitkä" loma, eli neljä päivää. Olen tainnut mainitakin jossain välin, että opiskelen tuossa naapuripaikkakunnalla.

Lauantain vietin lapsenlikkana, joten siltäosin jäi heppailut väliin.

Sunnuntaina Ullella kävi "täti"ratsastaja. Harjoiteltiin hänen kanssaan myös maastakäsin juttuja, jotta hänen ja hevosen suhde olisi parempi. Haluaa myös oppia tuntemaan Ullen paremmin.

Tänään eli maanantaina kävin itse Ullella ratsastamassa. Käytiin maastossa lenkki, joskin jäi tällä kertaa pääasiassa käyntilenkiksi. Tiemme on melkoisella jääradalla tällä hetkellä ja päälle sataneen lumen vuoksi tilsat kertyi mukavasti kavioihin, jonka seurauksena oli liukastelua. Hokithan kyllä puree jäähän kiinni, vaan tuo lumen kertyminen ei ole niin mukava juttu. Otettiin me pieni pätkä raviakin sellaisessa kohtaa, jossa ei niin liukasta ollut. Ullen lenkin jälkeen käytiin sitten siskon kanssa ajolenkki Helunalla. Tamma pysyikin paremmin tiellä pystyssä, joskin syy varmaan oli reippaammassa ravissa, jonka vuoksi niitä tilsojakaan ei juuri tullut tai ne lensi helposti pois.
Ajolenkin jälkeen kävin vielä sitten Lulun selässä noin parin kymmenen minuutin session, harjoiteltiin pohkeenväistöä, joka sujuikin jo ihan mukavasti :)

arkistoista löytynyttä matskua :)

Sitten niihin teidän laittelemiin blogeihin. Tästä löydät kaikki blogiini linkitetyt blogit. Jokainen blogi oli omalla tavallaan ihana ja mahtava ja useimpiin liityinkin lukijaksi. Tässä nyt omasta mielestäni ne kolme parasta, jotka löytyi... :) + myös "kunniamaininnat". Blogeista on nyt esittelyt, ei kuvia esim bannereista, niinkuin jotkut laittaa. En olisi varmaan osannutkaan niitä laittaa + ei voi tietää haluaako blogin omistaja sitä käytettävän täällä :) Mutta nyt niihin blogeihin siis:

1. Elämäntapana hevoset
On minun listani sijalla yksi. Blogi on kokonaisuudessaan erittäin toimiva ja upea paketti. Kirjoittaja kirjoittaa mielenkiintoisesti ja blogissa käsitellään myös rankkojakin aiheita mm. eläinrääkkäyksestä. Omaan makuuni tekstiä on juuri sopivan paljon, tykkään nimenomaan enemmän lukea ja kuvat on siinä sivussa sitten "piristyksenä". Ulkoasu on myös mukavan lämmin ja se ei pomppaa silmille.

2. Luotiviivalla
Aivan mahtava blogi, jonka kirjoittaja osaa kirjoittaa erittäin hyvin. Blogia on kirjoitettu selkeästi pilke silmäkulmassa ja huomaa myös eräällä vihreäpohjaisella hevosfoorumilla olevan vaikutuksensa. Tekstejä on ilo lukea. Vaikka kuvia ei juurikaan ole, tekstiä jaksaa silti lukea postauksesta toiseen. Suosittelen ehdottomasti jokaiselle!

3. Käsi joka kameraa heiluttaa
Blogi, josta löytyy reilustikin videoita, mutta myös tekstiä. Pidän kirjottajan tyylistä ja tavasta, huomaa myös, että videoihin on panostettu. Mukavaa vaihtelua blogien keskelle, videoista varsinkin tulee isoiso plussa, ne luo blogiin erikoisuutta. Vaikka useissa blogeissa on videopostauksia ym. niin tämä silti poikkeaa joukosta erilailla. Katso itse niin näet ;)


Kunniamaininnat menevät näille blogeille:

Maara II, suloinen pikkuponi sulatti sydämeni :)

Katskalahti, hevostallin elämää

Nigrine, toimivan kokonaisuuden omaava blogi, niin tekstiltä kuin ulkoasulta


Semmoista siis tällä kertaa, huomenissa tarkoitus liikutella Ulmari, jospa nyt pääsis tekee vähän reippaamman lenkin :) Koitan muistaa myös kameran mukaan :D

Weekend

Ensiksi, kiitos kaikille blogeistanne! Niitä tuli blogiini ja ht-netin keskusteluosioon yhteensä jotain päälle 60 :) Eli on mulla selattavaa :D Urakka tosin on jo loppusuoralla ja kivoja blogeja onkin löytynyt :) Varmaan ensiviikolla esittelen sitten parhaimmat.

Nyt sitten itse viikonloppuun.
Lauantaina liikuttelin nyt itse Ukkelin. Otettiin aluksi kouluharjoittelua, pysähdyksiä, väistöjä, siirtymisiä. Herra oli mahtavalla tuulella :) Liikkui nätisti kuolaintuntumalla ja työskenteli rehellisesti. Sai taas omistaja olla ylpeä ukosta. Lopuksi käytiin sitten hieman tiellä laukkaamassa. Ois ollu herralla paljonkin menohaluja! Nätisti kuitenkin suostui menemään ja kuuntelemaan.
Sunnuntaina sitten kävi jälleen "tätiratsastaja", hän meni tunnin. Käytiin maastossa ja lopuksi otettiin pysähtymisharjoituksia käynnistä ja ravista.
Rauhallinen viikonloppu siis :) Ensi viikonloppuna on onneksi "pidennetty viikonloppu", tiistaihin asti vapaata. Jos ehtis sit enemmän harjoitella Ukkelin kans.
Siskollani onneksi alkaa nyt työharjoittelu ja hän saa tehdä sen meillä kotona. Pääsee herrakin sitten liikkumaan enemmän.
Nyt muuten muutama kuva viikonlopulta, viimein uutta matskua ;)

höpsö poni :)

Viikonloppu, arkistojen kätköjä + linkitä blogisi

Viikonloppu meni hujauksessa ohitse. Minulle ja miehelleni tuli lisäksi torstai-iltana kissanpentu, joten sitäkin seuraillessa aika meni nopeasti.
Viikonloppuna olin siis kotosalla käymässä. Taaskaan en ehtinyt paljon ukkelia liikutella.. Lauantaina kävi taas se "tätiratsastaja" Ulmarilla ja sunnuntaina herra sit lomaili, koska kenkä lonksui irti. Sunnuntaina sitten itse ratsastin taas Lululla lenkin, käytiin taas Helin ja Helunan mukana maastossa. Oli melkoisen kirpakka keli jo ratsastaa, -9 astetta. Poni oli kivalla tuulella ja pirteänä kipsutteli Helunan perässä. On sillä nyt niin hyvä mennä kun on se lännensatula.. :) Pohdiskeltiin tuossa että pitäs tässä talven aikana hommata ponille viimein ne omat koppikset, se tykkää ihan hirmusesti myös kärryttelyhommista. Jos joku tietää, että jollain saattasi olla (miel. Kainuun tai Pohjois-Karjalan alueella) koppikset + valjaat suht halvalla niin vinkatkaa :)

Heli & Heluna

Minä ja poni :) Tosiaan, olen hitusen pitkä ponille, mutta painoni puolesta pystyn sillä menemään silloin tällöin lähinnä koulutusmielessä tai kevyitä lenkkejä mielenvirkistykseksi :)

Kiva kyllä nyt kun tuota luntakin on mukavasti jo tullut, jotenkin niin paremman näköistä pihalla :D Hevosetkin meillä tykkää lumesta (ja Ulmari eritoten lumessa piehtaroinnista)..
Niin, tuohon otsikkoon viitaten, tässä merkinnässä nämä kuvat on nyt kaivettu sieltä "arkistojen" kätköstä eli äitini tietokoneelta. Löyty ihan kivojakin otoksia. Tosin sitä välillä harmittelen, että olisi voinut olla "tarkempi" kuvaaja silloin joskus, on nuo vanhemmat kuvat jotkut jääneet vähän huonoiksi.. Tosin ei tässä ammattilaisia ollakaan :D En pistä kaikkia "löytöjä" vielä tähän yhteen postaukseen ;)

Zzzzz....

Ja niin, kuten otsikossa lukeekin, toivoisin kovasti, että linkittäisitte mulle tähän merkintään oman (hevos)blogisi. Kaipaisin kovasti uutta luettavaa. Voisin sitten esitellä vaikkapa kolme mielestäni parasta blogia erillisessä postauksessa. Sovitaan että aikaa linkittää on joulukuun alkuun asti :)

                                                                 

Pelastusko?

Alla oleva linkki vie erään käyttäjän blogiin. Hän on selvittänyt tarkempaa tietoa tuosta varmaan kaikkien hevosihmisten tietämästä jutusta, eli siitä kun eläkeläismies "pelasti" hevoset tappotuomiolta.
Jutun yhteydessä on myös linkit näihin lehtijuttuihin koskien tapausta. Eli alla linkkiä:

Kuka pelastaa, kenet ja miltä?

Ei tästä jutusta tämän enempää, mutta tuo blogijuttu todellakin pistää miettimään asioita.
Tämä asia koskettaa itseäkin. Kävin tuonne kommentoimassa ja lisään tähän nyt sen kommentin jonka tuonne laitoin.

"Viimeistään siinä vaiheessa, kun näin kuvan tuosta kantavasta tammasta, purskahdin itkuun.
Olen tavannut kyseisen tamman, jokunen vuosi takaperin. Tämä oli silloin eräällä naisella täällä Kuhmossa kahden muun tamman kanssa. Käytiin kerran katsomassa niitä ja maastoiltiin lenkki niillä. Olivat kaikki kivoja hevosia ja silloin erinomaisessa kunnossa.
Tarkistin vielä hippoksen hepasta että onhan sama kyseessä, ja kyllä on, hevosen omistajaksi on merkitty tämä eläkeläismies.
Vaikka en tammaa tavannutkaan kuin yhden kerran, tämä koskettaa silti itseä kovasti, varsinkin kun näen, että se ei näytä hyvinvoivalta.

Toivoisin itsekkin, että nämä pääsisivät taivaslaitumille, eivätkä jäisi tämän miehen hoidettaviksi. Ei tuo ole pelastamista. "

Lisään vielä, että en ymmärrä tuon hevoset "pelastaneen" miehen logiikkaa. Ei selkeästi pysty pitämään näistä huolta, mutta silti ei voi mukamas luopua vaikka näille olisi ottajia.

Minä hevosenomistajana

Löysin tämän kivaisan haasteen siis Laepin blogista. Kukaan ei minua tähän ole siis haastanut, mutta kuulemma tämä on vapaasti tehtävissä, joten halusin tän tehdä :)

Haasteen tarkoitus on siis kertoa millainen hevosenomistaja olet. Mitä haluaisit parantaa ja mistä asioista olet ylpeä. Kirjoittajan täytyy olla rehellinen, ettei haaste menetä merkitystään. Jokainen kirjoittanut voi halutessaan haastaa 3 henkilöä tekemään tämän.
Minä haastan tähän Hanna-Marin, Helin ja Ainon

Mutta sitten itse haasteeseen.

Olen hevosihmisenä tälläinen tavallinen "puskaratsastaja". Minulla ei sinänsä ole (ainakaan nyt) suuria tavoitteita tulevaisuutta varten, vaan ennemmin haluan vain rauhassa harrastella. Haluan kyllä kehittää itseäni ja opetella paremmaksi ratsastajaksi, mutta esimerkiksi kisaamissuunnitelmia ei tosiaan ole. Pidän kyllä kaikista ratsastuksen lajeista, ehkä eniten olen kouluratsastaja/maastoilija. Esteet on kivoja juu, mutta mulla itsellä ei riitä niihin rohkeutta. Korkeimmillaan olen hypännyt 95cm, ja se vaati jo aikalailla ;) Mutta pienempiä tykkään mennä, sitten varsinkin jos kovasti rupean innostumaan.

Paras puoleni niin hevosasioissa kuin muussakin elämässä, on yleensä kärsivällisyyteni ja sisukkuuteni. Haluan tehdä asiat aina loppuun asti, enkä yleensä tahdo jättää mitään kesken.
Tykkään eniten puuhastella hevosten kanssa. Ratsastus on kivaa ja mukavaa, mutta niin on myös pelkkä puuhastelukin. Harjailut, kävelylenkit, maasta käsin harjoitukset. Hevosen hyvinvointi on minulle ykkössijalla.

Pidän yleensä myös "haasteista", eli vähän vaikeammista hevosista. Tulen yleensä mainiosti toimeen nuorien ja "hankalempien" hevosten kanssa.
Tosin liian hankalat ja vaaralliset ratsastettavat on sitten luku erikseen.
Ratsastaessa haluan mennä hevosen ehdoilla. En vaadi hevoselta liikoja, jos tiedän, että se ei ole siihen kykeneväinen. Ennemmin asiat hitaasti ja huolella kuin nopeasti ja huolimattomasti. Ratsastaessa pyrin tekemään asiat mahdollisimman pienin avuin ja sen vuoksi pidän eniten herkistä hevosista jotka reagoivat nopeasti. Eritoten kentällä työskennellessä pidän, jos hevosella on omaa eteenpäin pyrkimystä, eikä sitä tarvitse koko ajan olla patistelemassa liikkumaan.

Suurin "syntini" sitten taas on laiskuus. Huolehdin kyllä hevosen perusasioista jne. mutta esimerkiksi olen todella laiska putsaamaan varusteita. En edes muista milloin viimeksi olisin tehnyt sitä, joten alkaisi vissiin olla korkea aika jo :D Toinen pahe sitten on huolimattomuus ja hajamielisyys. Onneksi tämä huolimattomuus yleensä liittyy vain pikkuasioihin, esimerkiksi en aina muista puhdistaa kavioita ennen/jälkeen ratsastuksen. Joskus on sattunut "isompiakin" juttuja, esimerkiksi olen unohtanut kypärän päästäni tai jättänyt kypärän remmin auki ja kerran olin unohtanut kiristää satulavyön. Huomasin vasta ratsastuksen jälkeen, että vyö oli aivan löysällä, tais olla jopa 3-4 reikää löysemmällä mitä pitäisi... Hyvinhän tuo tosin selässä pysyi, eikä ees luisunu minnekään suuntaan :D

Hevosten kanssa pyrin työskentelemään reilusti ja johdonmukaisesti. Pyrin siihen, että olisin hevoselle reilu johtaja, jota se kunnioittaa. Omani kanssa olen tässä onnistunutkin ja meillä on Ulmarin kanssa hyvinkin vahva side. En pidä väkivaltaisesta hevosten käsittelystä. Hevosen luottamus ansaitaan työllä, vähän kuin tyyliä "rakkautta ja rajoja".

Itse haluaisin oppia olemaan hieman rohkeampi ratsastaessa. Vaikka olen "puskailija" ja "maastoilija", pelkään toisinaan mennä maastossa ja huolestun hevosen kyttäilystä. "Onkohan tuolla nyt jotain ja säikkyyköhän se nyt jne". Tämä johtunee siitä, koska maastossa olen muutaman kerran tippunut aika pahasti nimenomaan säikkymisen takia. Sitten joskus päästään siihen tilanteeseen, että itse huolestumisellani aiheutan tilanteita, joiden vuoksi hevonen muuttuu entistä levottomammaksi. Tästä "tavasta" ja pelkäämisestä koitan kovasti päästä eroon ja nykyisin se on jo melko hyvin hallinnassani. Joskus tilanteita saattaa tulla, mutta ei niille aina voi mitään :)

Joskus voi vaikka käydä näin ;D

Loppuun voisin lisätä, että olen pääasiassa tiedonnälkäinen ihminen ja haluan koko ajan oppia lisää hevosista. Haluan parantaa omia taitojani ja pyrkiä olemaan mahdollisimman hyvä. Vaikkakin vain näin "puskaratsastajana" ;)

Sellainen haaste siis tällä kertaa, ehkä joku jaksoi lukeakin :) Kuvia nyt ei oiken tullut, kun ei koneelta juuri sopivia tähän löytynyt.

Kuulumisia

Nyt viimein sain itseni istutettua tähän koneen ääreen päivittelemään kuulumisia.

Viime keskiviikkona kävin ratsastamassa siis Jasulla. Siivoilin siinä tallin ja laittelin Jasulle ja Jasun kaverille Zerille ruuat ("hommani" tallilla ratsastusta vastaan on siis siivota karsinat ja pistää iltaa varten iltaruuat valmiiksi, eli ei siis iso homma). Sitten käytiin Jasun kanssa tekemässä pieni lenkki. Tie oli melkoisen kova pakkasen vuoksi, joten mentiin pääasiassa käyntiä, jottei ois niin iso rasite jaloille. Olisin toki voinut lähte pehmeämmille maastoille, mutta sain tallilla ollessa ihanan vatsakrampin, joka hieman rajoitti sitä ratsastusta. Käynti muutenkin oli turvallisin vaihtoehto, ravissa tuntui että sisuskalut vaihtaa paikkaa... :D
Jasu onneksi oli mukavalla ja suht rauhallisella tuulella.

Jasu + tukka :) laatuhan on 10 ;)

Lauantaina sitten suuntasin kotiin päin. Aamupäivällä Ulmarilla kävi eräs "tätiratsastaja". Hän käy silloin tällöin ratsastamassa, itse opastan ja opetan häntä omien taitojeni mukaan. Sinänsä "helpompaa", koska ratsastaja on vielä kokemattomampi, joten asioita on helpompi opettaa ja korjata. Tunti meni ihan mainiosti, joskin Herra Sh oli turhan reippaalla tuulella ja maastossa käydessä en meinannut hevoseni käynnin tahdissa pysyä :D Mentiinkin sitten loppuosa tunnista liinassa harjoitellen istunta-asioita.

Ulmarin tunnin jälkeen käytiin sitten siskoni Helin kanssa maastossa, Heli Helunalla ja minä Lululla. Testasin samalla Lululle lännensatulaa, joka sille viimein tuli. Onneksi satula oli sopiva ponille ja se oli mahtava myös ratsastaessa :) Ponille vaihdettiin satula siis sen vuoksi, koska se rikkoi edellisen ja toinen sen satuloista on sellainen "lättäsatula", eli ei tosiaan mikään hyvä... Safarisatula ei muutenkaan ollut Lululle kovin hyvä, se oli turhankin pieni ja painoi ponia, jonka vuoksi se sitten pukitteli.

Heli ja Heluna, syksy 2010

Sunnuntaina sitten eräät tutut pikkutytöt kävi ratsastamassa hepoilla.
Itse en siis nyt ukkelilla viikonlopun aikaan kerennyt ratsastamaan, mutta eipä tuo niin vaarallista. Mukava toisillekin jakaa ratsastuksen iloa ;)

Lainasin muuten kirjastosta muutaman kirjan, joita suosittelen lämpimästi kaikille :) Alla kuvaa ->

Semmoisia kuulumisia siis nyt. Seuraavan postauksen olisi tarkoitus käsitellä aihetta "minä hevosenomistajana"... Löysin tuon kivan haasteen eräästä blogista, mutta siistä siis tarkemmin seuraavalla kerralla :)

Mutta kun pakko päästä...

Tänään käväisin tuolla kotopuolessa, kun vietin vielä opiskeluista sairastelupäivää. Päätin sitten kävästä lenkin ratsastamassa Ulmarilla. Pimeäähän se taas kerkis olla kun kotio selvisin käymään, joten ei uusia kuvia taaskaan. Tai no, kaksi kuvaa sain räpsättyä testimielessä, sain ne sillä pitkävalotustsydeemi-salamalla otettua, joskin niissä pitäs olla vissiin aivan täysin vakaa käsi, reagoi ihan pieneenkin heilahdukseen. Siksi en taida niitä julkaista ;) Herra Sh taasen ei tälläkään kertaa halunnut olla kuvauksellinen. Ulmari on vähän sitä mieltä, että hänestä ei tarvii kuvia ottaa, siksi se yleensä kipittää karkuun vauhdilla jos näkee, että kävelen kamera kädessä siihen päinkään ;) Ei se ratsastuskuvista välitä, tietenkään. Eikä niistä, joissa sitä vaikkapa pidellään. Tarha- ja laidunkuvat sit on asia erikseen, saa olla itse nopea ja yllättää se, jos mielii saada kuvia :D Tai sitten salakuvata sitä kauempaa ;) Se on tuommoinen vähän jörö tuo ukko.

mee jo sen kameras kans...

Näin syksyisin minulla ainakin on hieman ongelmia tuon piehtaroimista rakastavan eläimen kanssa. Voisin sanoa tältä päivältä, että "se tunne kun menet hakemaan tarhasta hevostasi ja vastassa onkin nelijalkainen mutamonsteri". Sai taas viettää puolituntisen ja kuoria sitä hevosta sieltä mutamonsterin alta... Näilläkin kun tarha on edelleen ikävästi mudan peittämä, joskin hieman jo kuivuneempi kuin jokunen viikko takaperin, niin tämä ja Lulu sitten ottaa ilon irti siitä. Omistajan iloksi tietenkin ;)
Rouva herkkähipiä, Heluna siis, ei missään nimessä piehtaroi vielä noin mutaisessa tarhassa. Tamma kun ei ole kovin veden ystävä, vesilätäkötkin kierretään mahdollisimman kaukaa turpaa nyrpistellen ;)

No mutta sitten siihen ratsastukseen. Pimeässä siis köpöteltiin, tälläkertaa otin otsalampun mukaan. Mentiin pellolla, taivutuksia ja väistöjä, pysähdyksiä ja siirtymisiä. Oli niin hienosti kuulolla koko ajan :) Kuunteli rauhassa ja ei ollu kiire minnekään. Kokeiltiin vielä lopuksi pari laukannostoa (ja vain nostoa, ne vaatii hieman hienosäätöä, herralla tapana joskus turhan äkäisesti rynnätä laukkaan). Aluksi piti vähän kiihdyttää ja kokeilla, mutta pari viimeistä nostoa oli niin hienoja, että sain olla vain ylpeä. Tuollaisella otuksella olisi mukava useimminkin mennä ;) Loppukäynnit käytiin sitten köpsyttelemässä maastopolulla. Siellä oli sen verran pelottava katajapuska, joten sitä piti vähän hypätä karkuun ja puhista. Katajapuskan ohitse ollaan menty ties kuin monet kerrat, mutta ilmeisesti se nyt pimeällä otsalampun valossa näytti jotenkin kummalliselta...

Viikonloppuna arvelin sitten, että käydään ukon kanssa kunnolla maastoilemassa, koska maastoilumme vaatii hieman hienosäätöä. Ulmari on hyvin herkkä hevonen, mutta toisinaan maastossa, varsinkin tiellä mentäessä, se kaasu on turhankin herkkä JA omasääteinen(hevosen puolelta siis). Jarruissa taasen olisi enemmänkin toivomisen varaa... Eräällä kerralla, kun siskoni ratsasti, oli vissiin jarru niin epäkunnossa, että protestina pidätyksestä tuli pystyyn hyppääminen.
Mutta tähän maastoiluprobleemaanhan ei ole muuta ratkaisua kuin ahkera harjoittelu. Maastoilua, maastoilua ja maastoilua. Jospa sitä jossain vaiheessa osattas tulla pois sieltä ilman kiirettä ;) Metsäpoluilla maastoilussa ei mitään ongelmaa, mutta se on tuo kotitie...

Asiasta kukkaruukkuun, kirjaimellisesti voin todeta taas, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Koska piti tänään saada väen vängällä kavuta sinne hevosen selkään (siitä tuo otsikkokin, "mutta kun on pakko päästä...", niin mitäs muuta siitä palkakseen sai kuin sen kuumeen takaisin nousemisen. Aamulla ei ollut kuumetta, mutta se tuo ulkoilma sitten taas sen nosti, huokaus. No, oma oli vikani, eipä sille muuta voi :D
Huomenna olisi tarkoitus käydä Jasu ratsastamassa, mutta pitänee siirtää se torstaille, että en oikeasti sitä keuhkokuumetta hanki... Sitä kun on pesunkestävä hevosihminen (yleensä ainakin ;) ), niin ei paljo yleensä nuo sairastumiset pidättele... Vaikka pitäs joskus pidätellä ;)

Sairastunut heppailija + hevoskuvia

Tämä hevosenomistaja päätti sitten sairastua ja viettää kuumeilupäiviä. Eilen iski kuume, joten hevoseni liikutus jäi sitten eiliseltä pois kokonaan, höh. Siskoni sitten onneksi liikutti herra Suomenhevosen, joten ei aivan liikuttamatta jäänyt. Noo, lohduttaudun sillä, että parempi sairastaa pois, kuin sairastuttaa itseään pahemmin ja maata sit keuhkokuumeessa monta viikkoa :D

Olen tässä monena päivänä lukemistani blogeista kytännyt kivanoloista haastepostausta, "Minä hevosenomistajana". Harmikseni olen turhan uusi bloggaaja, joten kukaan ei varmaan haasta siihen minua :D Jos joku tän huomaa niin saa hei haastaa, innokkaasti ton tekisin ;)

Nyt kun mulla ei varsinaisesti hevosasiaa ole, niin voisin ilahduttaa teitä hevoskuvilla :P Suunnitteilla mulla oisi postaus omasta hevosharrastuksesta, mutta tälle iltaa en taida sitä alkaa enää väsäämään, joku toinen kerta sitten. Mutta nyt, kuvia, olkaa hyvä :)

tulisi jo talvi, talvella herra Sh:kin on komeimmillaan :)

Entinen vuokrahevonen, lv-ori Baloo

vauhtiponi

sh-r Eetu-Edvard

lyhyt ratsastaja ja iso pv :D til-r. Davari

Semmoista siis, näkyillään taas seuraavalla kerralla :)

Hämärähommia ja ihmettelyä ilkeydestä

Nonyt tulee sitten niitä hevostelukuulumisia.

Pääsin tänään vasta iltapäivästä, noin puoli neljän jälkeen lähtemään tallille. Ulkona alkoi tietenkin siihen aikaan jo hämärtyä (ainakin täällä päin maailmaa), mutta se ei toki menoa haitannut. Ukko oli päättänyt tehdä omistajalleen hieman enemmän töitä tehtäväksi... Pahuksen kurakelit ja mutainen tarha, jossa armas suomenhevoseni rakastaa ylikaiken piehtaroida, hohhoi... Melkein puolisen tuntia meni kunnes sain mutakuorrutteisen monsterini näyttämään hevoselta :D Voi miten toivoisinkaan, että sitä lunta sataisi jo. Näyttäisi paljon valoisammalta ja muutenkin lumi kuuluu talveen. Ja mulle marraskuu yleensä on ollut jo talvea...

No kuitenkin, kuorittuani hevoseni mutakerroksen alta, laitettiin kipinkapin kamppeet niskaan, heijastimet päälle ja menoksi. Menin alkulämmittelyt peltokaistaleella, siinä saatiin mukavasti taivuteltua ja köpöteltyä. Sitten menoksi maastoon. Olin erittäin ylpeä hevosestani tänään, oli niin fiksu herra. Ei minkäänlaista säpsymistä tai kyttäilyä, vaikka rupesi olemaan loppupuolella jo ihan pimeää, että itse juuri ja juuri näin minne ratsastan :D Ehkäpä se pimeys kasvattaa ratsastajan luottamustakin siihen hevoseen. 

Ulle oli oikein tyytyväinen kun sai sitten lopuksi vähän reippaammin laukata. Loppuverryttelyt meni sitten jo oikeastaan säkkipimeässä, mutta eipä se menoa haitannut. Olisi meillä toki noita otsalamppuja, mutta ei ne nekään loppujen lopuksi paljon eteenpäin näytä, ainakaan nuo meidän lamput... :) Ja hyvinhän tuo ilman valoa kuitenkin meni.

Tältä päivältä en, ymmärrettävistä syistä, saanut nyt kuvamateriaalia, joten postauksen kuvat vanhaa matsua. Huomenna voisi yrittää päästä aikaisemmin, jotta uusia kuviakin saisi. Voisi kaivella samalla äiteen koneelta kaikki vanhat kuvat ja selailla niitä ;)

Jurottava suomenhevonen ja piskuinen poni.. sekä ilmeellä vetävä ratsastaja ;D

Sitten otsikon toiseen asiaan. Pohdiskelin tuossa selaillessani tätä kuuluisaa hevosfoorumia, että miten ilkeitä ja katkeroituneita ihmiset nykyään ovat. Etenkin hevospuolella ja etenkin hevostalli.netissä. En voi ymmärtää sitä. Toisia haukutaan, mollataan, arvostellaan... Sen sijaan, että voisi aivan hyvin antaa rakentavaakin palautetta, ystävällisemmin. Miksi Suomessa pitää hevospiireissä olla niin paljon kateutta ja katkeruutta? Vaikka voisi olla ennemmin kannustavuutta ja rohkaisua.

Vai onko nykynuorisolla oikeasti noin paha olla, että se pitää purkaa muihin? Minusta ht.net on niin surullista katsottavaa toisinaan, että melkein olisi jo parempi poistaa koko paikka, tai vähintään laittaa se kirjautumispakko. 

Itse en tämän takia useinkaan käy siellä. Muutaman keskustelun, jotka ovat hyviä ja asiallisia, joista itsekin on saanut apua, olen lisännyt omiin kirjanmerkkeihini. Sitä kautta ei tarvitse sortua menemään sinne osioiden etusivuille ja aukaisemaan niitä epäilyttäviä otsikoita.

Tosin, olen huomannut myös sen, että ihan jotkut asiallisetkin keskustelut kääntyvät tappeluksi sen vuoksi, kun joku uskaltaa mielipiteensä ilmaista. Siinäkin usein ihmettelen sitä, miksi on niin kovin väärin sanoa se oma mielipide. Vai onko se juuri osasyy siihen hevosihmisten katkeroitumiseen? Se, että kun mielipiteet tyrmätään, niin sitä katkeroituu ja kostaa sen muille?

Toivoisin kyllä niin kovasti, että sekin paikka siistiytyisi joskus. Ehkä se on turha toive?

Näihin pohdintoihin ja seuraavaan kertaan siis.

Herra Suomenhevonen

Tarkoitukseni olisi siis nyt vetäistä hieman tarkempi esittely Ulmarista, koska varsinaisesti heppakuulumisia ei toistaiseksi ole. Tänään oli tarkoitus käydä Jasulla ratsastamassa, mutta en sitten päässytkään. Mulla ois tosin kyllä ollu kaikki ratsastuskamppeetkin tuolla kotitallilla, joten sekin olisi tuottanut hitusen ongelmia :D

Mutta palataanpas pääasiaan. Mistä kaikki sitten alkoi?
Kaikki alkoi vuonna -07 eli suomenhevosen 100-vuotis juhlavuotena. Mut pestattiin päivän varoitusajalla ratsastamaan sh-tapahtumaan ruunaa, jota en ollut koskaan nähnytkään. Hieman jänniti, vieras hevonen, joka on sille vieraassa paikassa ja tapahtuma suht iso. Ratsastuksen lisäksi piti kaikkia innokkaita lapsia talutella.
En sanoisi, että meidän kohtaaminen oli ihan rakkautta ensisilmäyksellä. Kuitenkin itselle tuli silloin sellainen pieni jännä tunne "tuossa on sitä jotain". Tuon tapahtuman jälkeen aloin sitten käymään kerran viikkoon Ulmaria ratsastamassa sen kotitallilla. Sen omisti vanhempi mies, aiemmin tallilla oli ollut ratsastustoimintaakin, mutta se oli sitten jäänyt, kun opettaja oli lähtenyt muualle.
Liekö ollut sh-tapahtumassa silloin herralla jotain vieraanpaikan koreutta tai muuta, koska omalla tallillaan oli lievästi sanoen erilainen ratsastaa. Vauhtia löyty välillä vähän liikaakin. Silti itsepintaisesti jatkoin ja alkoi lopulta toimiakin ihan hyvin.

Joskus siinä kevätpuolella -08 jäi hieman taukoa herran ratsastuksessa. Sitten kuultiin tutulta, että ois myynnissä ja aika äkkiä oli päätös tehty, että meille se tulee. Toukokuun lopussa saatiin Ukko sitten kotia, harmi vain, että oli melkoisen lohduton näky, raukka. Lihakset oli selästä kadonneet teille tietymättömille, matoja oli, kaviot kamalassa kunnossa ja heinämaha.  Edellinen omistaja ei suhtautunut kovin asiantuntevasti hevosiinsa ja madotukset sille oli sama kuin kirjallinen hepreaa. Alle pistän kuvaa muutoksesta, mitä hevonen on kokenut. Ja kuten huomaattekin, ylimpänä "tuorein" kuva ja alimpana on herran kunto, kun se tuli meille. Olisi huonosta kunnosta "parempaakin" matskua, ts. näkyisi kaikki paremmin, miten sillä oli pyllykin aivan kulmikas, mutta ne kuvat on äitini koneella. Mutta näkee sen kunnon varmaan tuostakin tarpeeksi...

Raukkaparka herätti itse kenessäkin sääliä olemuksellaan, olihan se kyllä ihan reppana silloin.
Ratsastuksellisestikin siinä oli melkolailla tekemistä. Perus kunnon kohotus oli toki ensimmäinen tehtävä, sen jälkeen alettiin kaivelemaan vanhoja, ruostuneita taitoja esille. Lisäksi piti opettaa pois sellainen ikävä tapa kuin hyöriminen selkään nousussa, parhaimmillaan pyörittiin lähelle kymmenen minuuttia ennen kuin herra seisoi paikallaan.. Ennen sille oltiin aina vauhdilla selkään hypätty, joten siitä oli sen hyörinnän sitten oppinut.
Alla taasen kuvaa ratsastuksellisesta muutoksesta.
Kouluratsastusta mentäessä pyritään menemään ns. "oikeinpäin", mutta sanotaan nyt näin, että esimerkiksi maastossa me mennään miten mennään, siellä jätetään kenttäjutut pois ajatuksista ja rauhoitutaan ja tyhjennetään aivoja :D Itse en oo niinkään sen niskan perään tuijottaja, meillä mennään silleen kuin itsestä ja hevosesta parhaimmalta, rennoimmalta ja mukavimmalta tuntuu.

tässä siis "kouluratsastuksellista" muutosta

Kuitenkin, vaikka tuo välillä omaa sellaista suomenhevosen jääräpäisyyttä, sen on omalla tavallaan ihanan nöyrä ja haluaa miellyttää ihmistä. Lisäksi sen on erittäin herkkä ratsastaa ja kun ollaan opittu toisemme tuntemaan, sen saa itse melkein ajatuksella kulkemaan, jos näin voidaan sanoa :)
Joskin onhan siinä ainakin yksi asia, minkä voisin muuttaa. Nimittäin sen, että se voisi jättää tuon säikkymisen hieman vähemmälle :D Maastoillessa joskus mennään ihan kuin missään ei olisi mitään, mutta välillä on sellaisia päiviä, että joka puskan takaa hyökkää varmasti vähintään viisikymmentä mörköä, joita pitää säpsyä, väistellä, loikkia karkuun, syöksähdellä jne. Hassu hevonen, joskus mietin kyllä mitä ihmettä sen päässä liikkuu... :D

höpsö :)

Välillä käyttäydytään myös kuin pieni keskenkasvuinen varsa, vaikka aletaan oikeasti olla jo pappa-puolella. Erityistä lempipuuhaa on myös aitalankkuihin ja tolppiin notkuminen ja takamuksen hinkkaaminen. Omistajan iloksi tietenkin, huoh. Mikä sen mukavempaa kuin korjailla kaatuneita tai puolillaan nurin olevia aitoja... Ja sama kuinka syvälle tolpat hakkaa, niin nurin ne silti on :D

2010 maaliskuussa meillä kävi pienoinen onnettomuus. Ulmari ja Heluna olivat keskenään tarhassa, heinät oli justiinsa syöty, joten arvon rouvamme alkoi aikansa kuluksi sitten kiusata Ullea. Ensin korvat luimussa perässä juoksemista, sitten tarjottiin takakaviota. Oltiin just tuomassa siskoni kanssa lisää heinää tarhaan kun tamma potkas vähän napakammin Ulmaria. Kuultiin omituinen paukahdus, ihan kuin joku ois pakkasella oksan katkaissu. Molemmat hevoset kuitenkin käveli ihan normaalisti portille vastaan, joten ei sitten kiinnitetty asiaan enempää huomiota.
Illalla menin sitten hakemaan hevosia talliin, ja järkytys oli kyllä suuri kun reppana oli aivan kolmijalkainen. Ei paljon pystynyt varaamaan painoa jalalleen ja näytti niin tuskaiselta, kun talliin talutti, että meinasi omistajallakin kyynel tipahtaa.
Eläinlääkäri pääsi sitten seuraavana päivänä tulemaa. Kinner oli paksu kuin jalkapallo, mutta hevonen ei enää ollutkaan kolmijalkainen. Melkein normaalisti tallusti pihalla, kun ell liikkeitä katsoi... Kehotti kuitenkin viemään klinikalle kuviin. Pistettiin siis hevonen koppiin ja kohti Oulua.
Oulussa sitten ultrattiin ja otettiin röntgenit ja röntgenissähän se murtuma sitten selkeään näkyikin. Puikkoluu oli poikki. Onni onnettomuudessa oli se, että luu oli murtunut niin siististi, että leikkausta ei tarvittu ja Oulun lääkärit sanoivat, että tuskin tulee edes pahemmin liikaluuta kehittämään. Selvisimme siis antibioottikuurilla ja neljän viikon seisontalomalla. Ulkoilu lupa oli, kunhan tarha olisi karsinan kokoinen. Mahdollisimman vähän siis sai kävellä ja liikkua, jotta murtuma ei luutuisi väärin ja alkaisi painamaan hankosidettä.

Kuulosti meille erittäin helpolta hommalta, mutta väärässä oltiin... Nimittäin herran pää ei yksinkertaisesti kestä seisomista, saati niin pienessä kopperossa ja niin kauan, sehän oli suoraan sanoen aivan kamalaa. Matkat tallista tarhaan ja takaisin eivät tuottaneet ongelmaa, mutta tarhassa oleminen kyllä. Oli päättäväisesti sitä mieltä, että minähän en täällä seiso. Se hyppi, pomppi, pukitteli, muuten riekkui ja jopa ravasi siinä omassa karsinan kokoisessa pienessä tarhassaan. Silmät lautasina sai kattoa, että miten nuinkin iso hevonen ravaa tarhassa, jonka koko oli ehkä 4x4 metriä. Ei siinä ymmärrys riittänyt :D

Onneksi riekkumisesta ei ollut paranemisen kannalta ollut mitään haittaa. Siinä saatiin huokaista helpotuksesta. Vähän ylimääräistä luuta tietenkin oli tullut, mutta kaikki oli muuten hyvin.
Sitten päästiin pikkuhiljaa liikuttelemaan, joka sekin oli alkuun aivan katastrofaalista. Ensimmäisellä kerralla lähdettiin taluttaen maastoon. Ei mahtanut hevonen mennä metriäkään neljällä jalalla :D Hyppi pystyyn, pukitteli, syöksähteli, höselsi muuten vain ja taluttajalla, eli allekirjoittaneella, oli täysi työ pitää hevonen käpälissä vaikka sillä oli jopa kuolaimet suussa.
Se oli sellainen show, että ensimmäinen ajatus oli ei enää ikinä 4 viikon seisomislomia, KIITOS.
Pikkuhiljaa hevonenkin kuitenkin alkoi järkiintyä :D Pari viikkoa mentiin taluttaen ja sitten pikkuhiljaa jo ratsastajaa selkään. Kesään mennessä oltiin päästy jo normaaliin rytmiin :)

Ensimmäisiä selässä käyntikertoja, itse toimin taluttajana, selässä Ukkelin hoitaja Jenni

Siitä lähtien Ulmari ja Heluna ovatkin tarhassa viettäneet eri puolilla. Laitumella pärjäävät hyvin keskenään, mutta tarhassa ei enää siinä vaiheessa kun sapuska loppuu turvan alta. Rouva kun on vähän turhan tarkka ruuasta, joten turvallisuuden (ja omistajan mielenterveyden) kannalta parempi pitää pollet eri tarhoissa, vaikka tarhan aitojen yli kavereita ollaankin :--)

Ja nykyään kun on tuo piskuinen pippuriponi, niin poni sitten majailee Ulmarin kanssa. On se välillä Helunankin kanssa ollut, mutta tässäkin pätee vähän sama kuin Ullella, ponin turvallisuuden kannalta sen on parempi majailla ruunan kanssa, koska se ei sitä niin paljoa kyykytä ja komentele. Mitä nyt välillä maistelee takamuksesta... :D

Sellaista tarinaa nyt tällä kertaa, hieman avausta meidän tarinaamme. Ulmari on minulle se Elämäni Hevonen. Rakkaus isolla R:llä. Välillä aivan järjettömän raivostuttava ja kakaramaisesti käyttäytyvä jääräpää, mutta silti niin ihana ja suloinen ja rakas karvakorva, että en koskaan sitä pois vaihtaisi.
Kolme ja puolivuotta taivalta takana, toivottavasti vielä monta monituista vuotta edessä :)
Nyt tuli niin kova ikävä tuota höpsöä, että viikonloppuna otan kyllä ilon irti kaikesta ajasta :)

oisipa jo kunnolla talvi ja lunta... :)