Weekend

Ensiksi, kiitos kaikille blogeistanne! Niitä tuli blogiini ja ht-netin keskusteluosioon yhteensä jotain päälle 60 :) Eli on mulla selattavaa :D Urakka tosin on jo loppusuoralla ja kivoja blogeja onkin löytynyt :) Varmaan ensiviikolla esittelen sitten parhaimmat.

Nyt sitten itse viikonloppuun.
Lauantaina liikuttelin nyt itse Ukkelin. Otettiin aluksi kouluharjoittelua, pysähdyksiä, väistöjä, siirtymisiä. Herra oli mahtavalla tuulella :) Liikkui nätisti kuolaintuntumalla ja työskenteli rehellisesti. Sai taas omistaja olla ylpeä ukosta. Lopuksi käytiin sitten hieman tiellä laukkaamassa. Ois ollu herralla paljonkin menohaluja! Nätisti kuitenkin suostui menemään ja kuuntelemaan.
Sunnuntaina sitten kävi jälleen "tätiratsastaja", hän meni tunnin. Käytiin maastossa ja lopuksi otettiin pysähtymisharjoituksia käynnistä ja ravista.
Rauhallinen viikonloppu siis :) Ensi viikonloppuna on onneksi "pidennetty viikonloppu", tiistaihin asti vapaata. Jos ehtis sit enemmän harjoitella Ukkelin kans.
Siskollani onneksi alkaa nyt työharjoittelu ja hän saa tehdä sen meillä kotona. Pääsee herrakin sitten liikkumaan enemmän.
Nyt muuten muutama kuva viikonlopulta, viimein uutta matskua ;)

höpsö poni :)

Viikonloppu, arkistojen kätköjä + linkitä blogisi

Viikonloppu meni hujauksessa ohitse. Minulle ja miehelleni tuli lisäksi torstai-iltana kissanpentu, joten sitäkin seuraillessa aika meni nopeasti.
Viikonloppuna olin siis kotosalla käymässä. Taaskaan en ehtinyt paljon ukkelia liikutella.. Lauantaina kävi taas se "tätiratsastaja" Ulmarilla ja sunnuntaina herra sit lomaili, koska kenkä lonksui irti. Sunnuntaina sitten itse ratsastin taas Lululla lenkin, käytiin taas Helin ja Helunan mukana maastossa. Oli melkoisen kirpakka keli jo ratsastaa, -9 astetta. Poni oli kivalla tuulella ja pirteänä kipsutteli Helunan perässä. On sillä nyt niin hyvä mennä kun on se lännensatula.. :) Pohdiskeltiin tuossa että pitäs tässä talven aikana hommata ponille viimein ne omat koppikset, se tykkää ihan hirmusesti myös kärryttelyhommista. Jos joku tietää, että jollain saattasi olla (miel. Kainuun tai Pohjois-Karjalan alueella) koppikset + valjaat suht halvalla niin vinkatkaa :)

Heli & Heluna

Minä ja poni :) Tosiaan, olen hitusen pitkä ponille, mutta painoni puolesta pystyn sillä menemään silloin tällöin lähinnä koulutusmielessä tai kevyitä lenkkejä mielenvirkistykseksi :)

Kiva kyllä nyt kun tuota luntakin on mukavasti jo tullut, jotenkin niin paremman näköistä pihalla :D Hevosetkin meillä tykkää lumesta (ja Ulmari eritoten lumessa piehtaroinnista)..
Niin, tuohon otsikkoon viitaten, tässä merkinnässä nämä kuvat on nyt kaivettu sieltä "arkistojen" kätköstä eli äitini tietokoneelta. Löyty ihan kivojakin otoksia. Tosin sitä välillä harmittelen, että olisi voinut olla "tarkempi" kuvaaja silloin joskus, on nuo vanhemmat kuvat jotkut jääneet vähän huonoiksi.. Tosin ei tässä ammattilaisia ollakaan :D En pistä kaikkia "löytöjä" vielä tähän yhteen postaukseen ;)

Zzzzz....

Ja niin, kuten otsikossa lukeekin, toivoisin kovasti, että linkittäisitte mulle tähän merkintään oman (hevos)blogisi. Kaipaisin kovasti uutta luettavaa. Voisin sitten esitellä vaikkapa kolme mielestäni parasta blogia erillisessä postauksessa. Sovitaan että aikaa linkittää on joulukuun alkuun asti :)

                                                                 

Pelastusko?

Alla oleva linkki vie erään käyttäjän blogiin. Hän on selvittänyt tarkempaa tietoa tuosta varmaan kaikkien hevosihmisten tietämästä jutusta, eli siitä kun eläkeläismies "pelasti" hevoset tappotuomiolta.
Jutun yhteydessä on myös linkit näihin lehtijuttuihin koskien tapausta. Eli alla linkkiä:

Kuka pelastaa, kenet ja miltä?

Ei tästä jutusta tämän enempää, mutta tuo blogijuttu todellakin pistää miettimään asioita.
Tämä asia koskettaa itseäkin. Kävin tuonne kommentoimassa ja lisään tähän nyt sen kommentin jonka tuonne laitoin.

"Viimeistään siinä vaiheessa, kun näin kuvan tuosta kantavasta tammasta, purskahdin itkuun.
Olen tavannut kyseisen tamman, jokunen vuosi takaperin. Tämä oli silloin eräällä naisella täällä Kuhmossa kahden muun tamman kanssa. Käytiin kerran katsomassa niitä ja maastoiltiin lenkki niillä. Olivat kaikki kivoja hevosia ja silloin erinomaisessa kunnossa.
Tarkistin vielä hippoksen hepasta että onhan sama kyseessä, ja kyllä on, hevosen omistajaksi on merkitty tämä eläkeläismies.
Vaikka en tammaa tavannutkaan kuin yhden kerran, tämä koskettaa silti itseä kovasti, varsinkin kun näen, että se ei näytä hyvinvoivalta.

Toivoisin itsekkin, että nämä pääsisivät taivaslaitumille, eivätkä jäisi tämän miehen hoidettaviksi. Ei tuo ole pelastamista. "

Lisään vielä, että en ymmärrä tuon hevoset "pelastaneen" miehen logiikkaa. Ei selkeästi pysty pitämään näistä huolta, mutta silti ei voi mukamas luopua vaikka näille olisi ottajia.

Minä hevosenomistajana

Löysin tämän kivaisan haasteen siis Laepin blogista. Kukaan ei minua tähän ole siis haastanut, mutta kuulemma tämä on vapaasti tehtävissä, joten halusin tän tehdä :)

Haasteen tarkoitus on siis kertoa millainen hevosenomistaja olet. Mitä haluaisit parantaa ja mistä asioista olet ylpeä. Kirjoittajan täytyy olla rehellinen, ettei haaste menetä merkitystään. Jokainen kirjoittanut voi halutessaan haastaa 3 henkilöä tekemään tämän.
Minä haastan tähän Hanna-Marin, Helin ja Ainon

Mutta sitten itse haasteeseen.

Olen hevosihmisenä tälläinen tavallinen "puskaratsastaja". Minulla ei sinänsä ole (ainakaan nyt) suuria tavoitteita tulevaisuutta varten, vaan ennemmin haluan vain rauhassa harrastella. Haluan kyllä kehittää itseäni ja opetella paremmaksi ratsastajaksi, mutta esimerkiksi kisaamissuunnitelmia ei tosiaan ole. Pidän kyllä kaikista ratsastuksen lajeista, ehkä eniten olen kouluratsastaja/maastoilija. Esteet on kivoja juu, mutta mulla itsellä ei riitä niihin rohkeutta. Korkeimmillaan olen hypännyt 95cm, ja se vaati jo aikalailla ;) Mutta pienempiä tykkään mennä, sitten varsinkin jos kovasti rupean innostumaan.

Paras puoleni niin hevosasioissa kuin muussakin elämässä, on yleensä kärsivällisyyteni ja sisukkuuteni. Haluan tehdä asiat aina loppuun asti, enkä yleensä tahdo jättää mitään kesken.
Tykkään eniten puuhastella hevosten kanssa. Ratsastus on kivaa ja mukavaa, mutta niin on myös pelkkä puuhastelukin. Harjailut, kävelylenkit, maasta käsin harjoitukset. Hevosen hyvinvointi on minulle ykkössijalla.

Pidän yleensä myös "haasteista", eli vähän vaikeammista hevosista. Tulen yleensä mainiosti toimeen nuorien ja "hankalempien" hevosten kanssa.
Tosin liian hankalat ja vaaralliset ratsastettavat on sitten luku erikseen.
Ratsastaessa haluan mennä hevosen ehdoilla. En vaadi hevoselta liikoja, jos tiedän, että se ei ole siihen kykeneväinen. Ennemmin asiat hitaasti ja huolella kuin nopeasti ja huolimattomasti. Ratsastaessa pyrin tekemään asiat mahdollisimman pienin avuin ja sen vuoksi pidän eniten herkistä hevosista jotka reagoivat nopeasti. Eritoten kentällä työskennellessä pidän, jos hevosella on omaa eteenpäin pyrkimystä, eikä sitä tarvitse koko ajan olla patistelemassa liikkumaan.

Suurin "syntini" sitten taas on laiskuus. Huolehdin kyllä hevosen perusasioista jne. mutta esimerkiksi olen todella laiska putsaamaan varusteita. En edes muista milloin viimeksi olisin tehnyt sitä, joten alkaisi vissiin olla korkea aika jo :D Toinen pahe sitten on huolimattomuus ja hajamielisyys. Onneksi tämä huolimattomuus yleensä liittyy vain pikkuasioihin, esimerkiksi en aina muista puhdistaa kavioita ennen/jälkeen ratsastuksen. Joskus on sattunut "isompiakin" juttuja, esimerkiksi olen unohtanut kypärän päästäni tai jättänyt kypärän remmin auki ja kerran olin unohtanut kiristää satulavyön. Huomasin vasta ratsastuksen jälkeen, että vyö oli aivan löysällä, tais olla jopa 3-4 reikää löysemmällä mitä pitäisi... Hyvinhän tuo tosin selässä pysyi, eikä ees luisunu minnekään suuntaan :D

Hevosten kanssa pyrin työskentelemään reilusti ja johdonmukaisesti. Pyrin siihen, että olisin hevoselle reilu johtaja, jota se kunnioittaa. Omani kanssa olen tässä onnistunutkin ja meillä on Ulmarin kanssa hyvinkin vahva side. En pidä väkivaltaisesta hevosten käsittelystä. Hevosen luottamus ansaitaan työllä, vähän kuin tyyliä "rakkautta ja rajoja".

Itse haluaisin oppia olemaan hieman rohkeampi ratsastaessa. Vaikka olen "puskailija" ja "maastoilija", pelkään toisinaan mennä maastossa ja huolestun hevosen kyttäilystä. "Onkohan tuolla nyt jotain ja säikkyyköhän se nyt jne". Tämä johtunee siitä, koska maastossa olen muutaman kerran tippunut aika pahasti nimenomaan säikkymisen takia. Sitten joskus päästään siihen tilanteeseen, että itse huolestumisellani aiheutan tilanteita, joiden vuoksi hevonen muuttuu entistä levottomammaksi. Tästä "tavasta" ja pelkäämisestä koitan kovasti päästä eroon ja nykyisin se on jo melko hyvin hallinnassani. Joskus tilanteita saattaa tulla, mutta ei niille aina voi mitään :)

Joskus voi vaikka käydä näin ;D

Loppuun voisin lisätä, että olen pääasiassa tiedonnälkäinen ihminen ja haluan koko ajan oppia lisää hevosista. Haluan parantaa omia taitojani ja pyrkiä olemaan mahdollisimman hyvä. Vaikkakin vain näin "puskaratsastajana" ;)

Sellainen haaste siis tällä kertaa, ehkä joku jaksoi lukeakin :) Kuvia nyt ei oiken tullut, kun ei koneelta juuri sopivia tähän löytynyt.

Kuulumisia

Nyt viimein sain itseni istutettua tähän koneen ääreen päivittelemään kuulumisia.

Viime keskiviikkona kävin ratsastamassa siis Jasulla. Siivoilin siinä tallin ja laittelin Jasulle ja Jasun kaverille Zerille ruuat ("hommani" tallilla ratsastusta vastaan on siis siivota karsinat ja pistää iltaa varten iltaruuat valmiiksi, eli ei siis iso homma). Sitten käytiin Jasun kanssa tekemässä pieni lenkki. Tie oli melkoisen kova pakkasen vuoksi, joten mentiin pääasiassa käyntiä, jottei ois niin iso rasite jaloille. Olisin toki voinut lähte pehmeämmille maastoille, mutta sain tallilla ollessa ihanan vatsakrampin, joka hieman rajoitti sitä ratsastusta. Käynti muutenkin oli turvallisin vaihtoehto, ravissa tuntui että sisuskalut vaihtaa paikkaa... :D
Jasu onneksi oli mukavalla ja suht rauhallisella tuulella.

Jasu + tukka :) laatuhan on 10 ;)

Lauantaina sitten suuntasin kotiin päin. Aamupäivällä Ulmarilla kävi eräs "tätiratsastaja". Hän käy silloin tällöin ratsastamassa, itse opastan ja opetan häntä omien taitojeni mukaan. Sinänsä "helpompaa", koska ratsastaja on vielä kokemattomampi, joten asioita on helpompi opettaa ja korjata. Tunti meni ihan mainiosti, joskin Herra Sh oli turhan reippaalla tuulella ja maastossa käydessä en meinannut hevoseni käynnin tahdissa pysyä :D Mentiinkin sitten loppuosa tunnista liinassa harjoitellen istunta-asioita.

Ulmarin tunnin jälkeen käytiin sitten siskoni Helin kanssa maastossa, Heli Helunalla ja minä Lululla. Testasin samalla Lululle lännensatulaa, joka sille viimein tuli. Onneksi satula oli sopiva ponille ja se oli mahtava myös ratsastaessa :) Ponille vaihdettiin satula siis sen vuoksi, koska se rikkoi edellisen ja toinen sen satuloista on sellainen "lättäsatula", eli ei tosiaan mikään hyvä... Safarisatula ei muutenkaan ollut Lululle kovin hyvä, se oli turhankin pieni ja painoi ponia, jonka vuoksi se sitten pukitteli.

Heli ja Heluna, syksy 2010

Sunnuntaina sitten eräät tutut pikkutytöt kävi ratsastamassa hepoilla.
Itse en siis nyt ukkelilla viikonlopun aikaan kerennyt ratsastamaan, mutta eipä tuo niin vaarallista. Mukava toisillekin jakaa ratsastuksen iloa ;)

Lainasin muuten kirjastosta muutaman kirjan, joita suosittelen lämpimästi kaikille :) Alla kuvaa ->

Semmoisia kuulumisia siis nyt. Seuraavan postauksen olisi tarkoitus käsitellä aihetta "minä hevosenomistajana"... Löysin tuon kivan haasteen eräästä blogista, mutta siistä siis tarkemmin seuraavalla kerralla :)

Mutta kun pakko päästä...

Tänään käväisin tuolla kotopuolessa, kun vietin vielä opiskeluista sairastelupäivää. Päätin sitten kävästä lenkin ratsastamassa Ulmarilla. Pimeäähän se taas kerkis olla kun kotio selvisin käymään, joten ei uusia kuvia taaskaan. Tai no, kaksi kuvaa sain räpsättyä testimielessä, sain ne sillä pitkävalotustsydeemi-salamalla otettua, joskin niissä pitäs olla vissiin aivan täysin vakaa käsi, reagoi ihan pieneenkin heilahdukseen. Siksi en taida niitä julkaista ;) Herra Sh taasen ei tälläkään kertaa halunnut olla kuvauksellinen. Ulmari on vähän sitä mieltä, että hänestä ei tarvii kuvia ottaa, siksi se yleensä kipittää karkuun vauhdilla jos näkee, että kävelen kamera kädessä siihen päinkään ;) Ei se ratsastuskuvista välitä, tietenkään. Eikä niistä, joissa sitä vaikkapa pidellään. Tarha- ja laidunkuvat sit on asia erikseen, saa olla itse nopea ja yllättää se, jos mielii saada kuvia :D Tai sitten salakuvata sitä kauempaa ;) Se on tuommoinen vähän jörö tuo ukko.

mee jo sen kameras kans...

Näin syksyisin minulla ainakin on hieman ongelmia tuon piehtaroimista rakastavan eläimen kanssa. Voisin sanoa tältä päivältä, että "se tunne kun menet hakemaan tarhasta hevostasi ja vastassa onkin nelijalkainen mutamonsteri". Sai taas viettää puolituntisen ja kuoria sitä hevosta sieltä mutamonsterin alta... Näilläkin kun tarha on edelleen ikävästi mudan peittämä, joskin hieman jo kuivuneempi kuin jokunen viikko takaperin, niin tämä ja Lulu sitten ottaa ilon irti siitä. Omistajan iloksi tietenkin ;)
Rouva herkkähipiä, Heluna siis, ei missään nimessä piehtaroi vielä noin mutaisessa tarhassa. Tamma kun ei ole kovin veden ystävä, vesilätäkötkin kierretään mahdollisimman kaukaa turpaa nyrpistellen ;)

No mutta sitten siihen ratsastukseen. Pimeässä siis köpöteltiin, tälläkertaa otin otsalampun mukaan. Mentiin pellolla, taivutuksia ja väistöjä, pysähdyksiä ja siirtymisiä. Oli niin hienosti kuulolla koko ajan :) Kuunteli rauhassa ja ei ollu kiire minnekään. Kokeiltiin vielä lopuksi pari laukannostoa (ja vain nostoa, ne vaatii hieman hienosäätöä, herralla tapana joskus turhan äkäisesti rynnätä laukkaan). Aluksi piti vähän kiihdyttää ja kokeilla, mutta pari viimeistä nostoa oli niin hienoja, että sain olla vain ylpeä. Tuollaisella otuksella olisi mukava useimminkin mennä ;) Loppukäynnit käytiin sitten köpsyttelemässä maastopolulla. Siellä oli sen verran pelottava katajapuska, joten sitä piti vähän hypätä karkuun ja puhista. Katajapuskan ohitse ollaan menty ties kuin monet kerrat, mutta ilmeisesti se nyt pimeällä otsalampun valossa näytti jotenkin kummalliselta...

Viikonloppuna arvelin sitten, että käydään ukon kanssa kunnolla maastoilemassa, koska maastoilumme vaatii hieman hienosäätöä. Ulmari on hyvin herkkä hevonen, mutta toisinaan maastossa, varsinkin tiellä mentäessä, se kaasu on turhankin herkkä JA omasääteinen(hevosen puolelta siis). Jarruissa taasen olisi enemmänkin toivomisen varaa... Eräällä kerralla, kun siskoni ratsasti, oli vissiin jarru niin epäkunnossa, että protestina pidätyksestä tuli pystyyn hyppääminen.
Mutta tähän maastoiluprobleemaanhan ei ole muuta ratkaisua kuin ahkera harjoittelu. Maastoilua, maastoilua ja maastoilua. Jospa sitä jossain vaiheessa osattas tulla pois sieltä ilman kiirettä ;) Metsäpoluilla maastoilussa ei mitään ongelmaa, mutta se on tuo kotitie...

Asiasta kukkaruukkuun, kirjaimellisesti voin todeta taas, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Koska piti tänään saada väen vängällä kavuta sinne hevosen selkään (siitä tuo otsikkokin, "mutta kun on pakko päästä...", niin mitäs muuta siitä palkakseen sai kuin sen kuumeen takaisin nousemisen. Aamulla ei ollut kuumetta, mutta se tuo ulkoilma sitten taas sen nosti, huokaus. No, oma oli vikani, eipä sille muuta voi :D
Huomenna olisi tarkoitus käydä Jasu ratsastamassa, mutta pitänee siirtää se torstaille, että en oikeasti sitä keuhkokuumetta hanki... Sitä kun on pesunkestävä hevosihminen (yleensä ainakin ;) ), niin ei paljo yleensä nuo sairastumiset pidättele... Vaikka pitäs joskus pidätellä ;)

Sairastunut heppailija + hevoskuvia

Tämä hevosenomistaja päätti sitten sairastua ja viettää kuumeilupäiviä. Eilen iski kuume, joten hevoseni liikutus jäi sitten eiliseltä pois kokonaan, höh. Siskoni sitten onneksi liikutti herra Suomenhevosen, joten ei aivan liikuttamatta jäänyt. Noo, lohduttaudun sillä, että parempi sairastaa pois, kuin sairastuttaa itseään pahemmin ja maata sit keuhkokuumeessa monta viikkoa :D

Olen tässä monena päivänä lukemistani blogeista kytännyt kivanoloista haastepostausta, "Minä hevosenomistajana". Harmikseni olen turhan uusi bloggaaja, joten kukaan ei varmaan haasta siihen minua :D Jos joku tän huomaa niin saa hei haastaa, innokkaasti ton tekisin ;)

Nyt kun mulla ei varsinaisesti hevosasiaa ole, niin voisin ilahduttaa teitä hevoskuvilla :P Suunnitteilla mulla oisi postaus omasta hevosharrastuksesta, mutta tälle iltaa en taida sitä alkaa enää väsäämään, joku toinen kerta sitten. Mutta nyt, kuvia, olkaa hyvä :)

tulisi jo talvi, talvella herra Sh:kin on komeimmillaan :)

Entinen vuokrahevonen, lv-ori Baloo

vauhtiponi

sh-r Eetu-Edvard

lyhyt ratsastaja ja iso pv :D til-r. Davari

Semmoista siis, näkyillään taas seuraavalla kerralla :)

Hämärähommia ja ihmettelyä ilkeydestä

Nonyt tulee sitten niitä hevostelukuulumisia.

Pääsin tänään vasta iltapäivästä, noin puoli neljän jälkeen lähtemään tallille. Ulkona alkoi tietenkin siihen aikaan jo hämärtyä (ainakin täällä päin maailmaa), mutta se ei toki menoa haitannut. Ukko oli päättänyt tehdä omistajalleen hieman enemmän töitä tehtäväksi... Pahuksen kurakelit ja mutainen tarha, jossa armas suomenhevoseni rakastaa ylikaiken piehtaroida, hohhoi... Melkein puolisen tuntia meni kunnes sain mutakuorrutteisen monsterini näyttämään hevoselta :D Voi miten toivoisinkaan, että sitä lunta sataisi jo. Näyttäisi paljon valoisammalta ja muutenkin lumi kuuluu talveen. Ja mulle marraskuu yleensä on ollut jo talvea...

No kuitenkin, kuorittuani hevoseni mutakerroksen alta, laitettiin kipinkapin kamppeet niskaan, heijastimet päälle ja menoksi. Menin alkulämmittelyt peltokaistaleella, siinä saatiin mukavasti taivuteltua ja köpöteltyä. Sitten menoksi maastoon. Olin erittäin ylpeä hevosestani tänään, oli niin fiksu herra. Ei minkäänlaista säpsymistä tai kyttäilyä, vaikka rupesi olemaan loppupuolella jo ihan pimeää, että itse juuri ja juuri näin minne ratsastan :D Ehkäpä se pimeys kasvattaa ratsastajan luottamustakin siihen hevoseen. 

Ulle oli oikein tyytyväinen kun sai sitten lopuksi vähän reippaammin laukata. Loppuverryttelyt meni sitten jo oikeastaan säkkipimeässä, mutta eipä se menoa haitannut. Olisi meillä toki noita otsalamppuja, mutta ei ne nekään loppujen lopuksi paljon eteenpäin näytä, ainakaan nuo meidän lamput... :) Ja hyvinhän tuo ilman valoa kuitenkin meni.

Tältä päivältä en, ymmärrettävistä syistä, saanut nyt kuvamateriaalia, joten postauksen kuvat vanhaa matsua. Huomenna voisi yrittää päästä aikaisemmin, jotta uusia kuviakin saisi. Voisi kaivella samalla äiteen koneelta kaikki vanhat kuvat ja selailla niitä ;)

Jurottava suomenhevonen ja piskuinen poni.. sekä ilmeellä vetävä ratsastaja ;D

Sitten otsikon toiseen asiaan. Pohdiskelin tuossa selaillessani tätä kuuluisaa hevosfoorumia, että miten ilkeitä ja katkeroituneita ihmiset nykyään ovat. Etenkin hevospuolella ja etenkin hevostalli.netissä. En voi ymmärtää sitä. Toisia haukutaan, mollataan, arvostellaan... Sen sijaan, että voisi aivan hyvin antaa rakentavaakin palautetta, ystävällisemmin. Miksi Suomessa pitää hevospiireissä olla niin paljon kateutta ja katkeruutta? Vaikka voisi olla ennemmin kannustavuutta ja rohkaisua.

Vai onko nykynuorisolla oikeasti noin paha olla, että se pitää purkaa muihin? Minusta ht.net on niin surullista katsottavaa toisinaan, että melkein olisi jo parempi poistaa koko paikka, tai vähintään laittaa se kirjautumispakko. 

Itse en tämän takia useinkaan käy siellä. Muutaman keskustelun, jotka ovat hyviä ja asiallisia, joista itsekin on saanut apua, olen lisännyt omiin kirjanmerkkeihini. Sitä kautta ei tarvitse sortua menemään sinne osioiden etusivuille ja aukaisemaan niitä epäilyttäviä otsikoita.

Tosin, olen huomannut myös sen, että ihan jotkut asiallisetkin keskustelut kääntyvät tappeluksi sen vuoksi, kun joku uskaltaa mielipiteensä ilmaista. Siinäkin usein ihmettelen sitä, miksi on niin kovin väärin sanoa se oma mielipide. Vai onko se juuri osasyy siihen hevosihmisten katkeroitumiseen? Se, että kun mielipiteet tyrmätään, niin sitä katkeroituu ja kostaa sen muille?

Toivoisin kyllä niin kovasti, että sekin paikka siistiytyisi joskus. Ehkä se on turha toive?

Näihin pohdintoihin ja seuraavaan kertaan siis.

Herra Suomenhevonen

Tarkoitukseni olisi siis nyt vetäistä hieman tarkempi esittely Ulmarista, koska varsinaisesti heppakuulumisia ei toistaiseksi ole. Tänään oli tarkoitus käydä Jasulla ratsastamassa, mutta en sitten päässytkään. Mulla ois tosin kyllä ollu kaikki ratsastuskamppeetkin tuolla kotitallilla, joten sekin olisi tuottanut hitusen ongelmia :D

Mutta palataanpas pääasiaan. Mistä kaikki sitten alkoi?
Kaikki alkoi vuonna -07 eli suomenhevosen 100-vuotis juhlavuotena. Mut pestattiin päivän varoitusajalla ratsastamaan sh-tapahtumaan ruunaa, jota en ollut koskaan nähnytkään. Hieman jänniti, vieras hevonen, joka on sille vieraassa paikassa ja tapahtuma suht iso. Ratsastuksen lisäksi piti kaikkia innokkaita lapsia talutella.
En sanoisi, että meidän kohtaaminen oli ihan rakkautta ensisilmäyksellä. Kuitenkin itselle tuli silloin sellainen pieni jännä tunne "tuossa on sitä jotain". Tuon tapahtuman jälkeen aloin sitten käymään kerran viikkoon Ulmaria ratsastamassa sen kotitallilla. Sen omisti vanhempi mies, aiemmin tallilla oli ollut ratsastustoimintaakin, mutta se oli sitten jäänyt, kun opettaja oli lähtenyt muualle.
Liekö ollut sh-tapahtumassa silloin herralla jotain vieraanpaikan koreutta tai muuta, koska omalla tallillaan oli lievästi sanoen erilainen ratsastaa. Vauhtia löyty välillä vähän liikaakin. Silti itsepintaisesti jatkoin ja alkoi lopulta toimiakin ihan hyvin.

Joskus siinä kevätpuolella -08 jäi hieman taukoa herran ratsastuksessa. Sitten kuultiin tutulta, että ois myynnissä ja aika äkkiä oli päätös tehty, että meille se tulee. Toukokuun lopussa saatiin Ukko sitten kotia, harmi vain, että oli melkoisen lohduton näky, raukka. Lihakset oli selästä kadonneet teille tietymättömille, matoja oli, kaviot kamalassa kunnossa ja heinämaha.  Edellinen omistaja ei suhtautunut kovin asiantuntevasti hevosiinsa ja madotukset sille oli sama kuin kirjallinen hepreaa. Alle pistän kuvaa muutoksesta, mitä hevonen on kokenut. Ja kuten huomaattekin, ylimpänä "tuorein" kuva ja alimpana on herran kunto, kun se tuli meille. Olisi huonosta kunnosta "parempaakin" matskua, ts. näkyisi kaikki paremmin, miten sillä oli pyllykin aivan kulmikas, mutta ne kuvat on äitini koneella. Mutta näkee sen kunnon varmaan tuostakin tarpeeksi...

Raukkaparka herätti itse kenessäkin sääliä olemuksellaan, olihan se kyllä ihan reppana silloin.
Ratsastuksellisestikin siinä oli melkolailla tekemistä. Perus kunnon kohotus oli toki ensimmäinen tehtävä, sen jälkeen alettiin kaivelemaan vanhoja, ruostuneita taitoja esille. Lisäksi piti opettaa pois sellainen ikävä tapa kuin hyöriminen selkään nousussa, parhaimmillaan pyörittiin lähelle kymmenen minuuttia ennen kuin herra seisoi paikallaan.. Ennen sille oltiin aina vauhdilla selkään hypätty, joten siitä oli sen hyörinnän sitten oppinut.
Alla taasen kuvaa ratsastuksellisesta muutoksesta.
Kouluratsastusta mentäessä pyritään menemään ns. "oikeinpäin", mutta sanotaan nyt näin, että esimerkiksi maastossa me mennään miten mennään, siellä jätetään kenttäjutut pois ajatuksista ja rauhoitutaan ja tyhjennetään aivoja :D Itse en oo niinkään sen niskan perään tuijottaja, meillä mennään silleen kuin itsestä ja hevosesta parhaimmalta, rennoimmalta ja mukavimmalta tuntuu.

tässä siis "kouluratsastuksellista" muutosta

Kuitenkin, vaikka tuo välillä omaa sellaista suomenhevosen jääräpäisyyttä, sen on omalla tavallaan ihanan nöyrä ja haluaa miellyttää ihmistä. Lisäksi sen on erittäin herkkä ratsastaa ja kun ollaan opittu toisemme tuntemaan, sen saa itse melkein ajatuksella kulkemaan, jos näin voidaan sanoa :)
Joskin onhan siinä ainakin yksi asia, minkä voisin muuttaa. Nimittäin sen, että se voisi jättää tuon säikkymisen hieman vähemmälle :D Maastoillessa joskus mennään ihan kuin missään ei olisi mitään, mutta välillä on sellaisia päiviä, että joka puskan takaa hyökkää varmasti vähintään viisikymmentä mörköä, joita pitää säpsyä, väistellä, loikkia karkuun, syöksähdellä jne. Hassu hevonen, joskus mietin kyllä mitä ihmettä sen päässä liikkuu... :D

höpsö :)

Välillä käyttäydytään myös kuin pieni keskenkasvuinen varsa, vaikka aletaan oikeasti olla jo pappa-puolella. Erityistä lempipuuhaa on myös aitalankkuihin ja tolppiin notkuminen ja takamuksen hinkkaaminen. Omistajan iloksi tietenkin, huoh. Mikä sen mukavempaa kuin korjailla kaatuneita tai puolillaan nurin olevia aitoja... Ja sama kuinka syvälle tolpat hakkaa, niin nurin ne silti on :D

2010 maaliskuussa meillä kävi pienoinen onnettomuus. Ulmari ja Heluna olivat keskenään tarhassa, heinät oli justiinsa syöty, joten arvon rouvamme alkoi aikansa kuluksi sitten kiusata Ullea. Ensin korvat luimussa perässä juoksemista, sitten tarjottiin takakaviota. Oltiin just tuomassa siskoni kanssa lisää heinää tarhaan kun tamma potkas vähän napakammin Ulmaria. Kuultiin omituinen paukahdus, ihan kuin joku ois pakkasella oksan katkaissu. Molemmat hevoset kuitenkin käveli ihan normaalisti portille vastaan, joten ei sitten kiinnitetty asiaan enempää huomiota.
Illalla menin sitten hakemaan hevosia talliin, ja järkytys oli kyllä suuri kun reppana oli aivan kolmijalkainen. Ei paljon pystynyt varaamaan painoa jalalleen ja näytti niin tuskaiselta, kun talliin talutti, että meinasi omistajallakin kyynel tipahtaa.
Eläinlääkäri pääsi sitten seuraavana päivänä tulemaa. Kinner oli paksu kuin jalkapallo, mutta hevonen ei enää ollutkaan kolmijalkainen. Melkein normaalisti tallusti pihalla, kun ell liikkeitä katsoi... Kehotti kuitenkin viemään klinikalle kuviin. Pistettiin siis hevonen koppiin ja kohti Oulua.
Oulussa sitten ultrattiin ja otettiin röntgenit ja röntgenissähän se murtuma sitten selkeään näkyikin. Puikkoluu oli poikki. Onni onnettomuudessa oli se, että luu oli murtunut niin siististi, että leikkausta ei tarvittu ja Oulun lääkärit sanoivat, että tuskin tulee edes pahemmin liikaluuta kehittämään. Selvisimme siis antibioottikuurilla ja neljän viikon seisontalomalla. Ulkoilu lupa oli, kunhan tarha olisi karsinan kokoinen. Mahdollisimman vähän siis sai kävellä ja liikkua, jotta murtuma ei luutuisi väärin ja alkaisi painamaan hankosidettä.

Kuulosti meille erittäin helpolta hommalta, mutta väärässä oltiin... Nimittäin herran pää ei yksinkertaisesti kestä seisomista, saati niin pienessä kopperossa ja niin kauan, sehän oli suoraan sanoen aivan kamalaa. Matkat tallista tarhaan ja takaisin eivät tuottaneet ongelmaa, mutta tarhassa oleminen kyllä. Oli päättäväisesti sitä mieltä, että minähän en täällä seiso. Se hyppi, pomppi, pukitteli, muuten riekkui ja jopa ravasi siinä omassa karsinan kokoisessa pienessä tarhassaan. Silmät lautasina sai kattoa, että miten nuinkin iso hevonen ravaa tarhassa, jonka koko oli ehkä 4x4 metriä. Ei siinä ymmärrys riittänyt :D

Onneksi riekkumisesta ei ollut paranemisen kannalta ollut mitään haittaa. Siinä saatiin huokaista helpotuksesta. Vähän ylimääräistä luuta tietenkin oli tullut, mutta kaikki oli muuten hyvin.
Sitten päästiin pikkuhiljaa liikuttelemaan, joka sekin oli alkuun aivan katastrofaalista. Ensimmäisellä kerralla lähdettiin taluttaen maastoon. Ei mahtanut hevonen mennä metriäkään neljällä jalalla :D Hyppi pystyyn, pukitteli, syöksähteli, höselsi muuten vain ja taluttajalla, eli allekirjoittaneella, oli täysi työ pitää hevonen käpälissä vaikka sillä oli jopa kuolaimet suussa.
Se oli sellainen show, että ensimmäinen ajatus oli ei enää ikinä 4 viikon seisomislomia, KIITOS.
Pikkuhiljaa hevonenkin kuitenkin alkoi järkiintyä :D Pari viikkoa mentiin taluttaen ja sitten pikkuhiljaa jo ratsastajaa selkään. Kesään mennessä oltiin päästy jo normaaliin rytmiin :)

Ensimmäisiä selässä käyntikertoja, itse toimin taluttajana, selässä Ukkelin hoitaja Jenni

Siitä lähtien Ulmari ja Heluna ovatkin tarhassa viettäneet eri puolilla. Laitumella pärjäävät hyvin keskenään, mutta tarhassa ei enää siinä vaiheessa kun sapuska loppuu turvan alta. Rouva kun on vähän turhan tarkka ruuasta, joten turvallisuuden (ja omistajan mielenterveyden) kannalta parempi pitää pollet eri tarhoissa, vaikka tarhan aitojen yli kavereita ollaankin :--)

Ja nykyään kun on tuo piskuinen pippuriponi, niin poni sitten majailee Ulmarin kanssa. On se välillä Helunankin kanssa ollut, mutta tässäkin pätee vähän sama kuin Ullella, ponin turvallisuuden kannalta sen on parempi majailla ruunan kanssa, koska se ei sitä niin paljoa kyykytä ja komentele. Mitä nyt välillä maistelee takamuksesta... :D

Sellaista tarinaa nyt tällä kertaa, hieman avausta meidän tarinaamme. Ulmari on minulle se Elämäni Hevonen. Rakkaus isolla R:llä. Välillä aivan järjettömän raivostuttava ja kakaramaisesti käyttäytyvä jääräpää, mutta silti niin ihana ja suloinen ja rakas karvakorva, että en koskaan sitä pois vaihtaisi.
Kolme ja puolivuotta taivalta takana, toivottavasti vielä monta monituista vuotta edessä :)
Nyt tuli niin kova ikävä tuota höpsöä, että viikonloppuna otan kyllä ilon irti kaikesta ajasta :)

oisipa jo kunnolla talvi ja lunta... :)

#1

Päätinpäs nyt aloitella hevosblogin kirjoittelun. Mulla on toinenkin blogi olemassa, mutta koska osa lukijakunnasta kuului sarjaan "ei-hevosihmiset" ja heitä ei kiinnostanut aina kovinkaan lukea joskus pitempiäkin vuodatuksia hevosasioista, päätin sitten aloitella heppajutuille ihan oman blogin.

Eli voisin tähän alkuun kertoa hieman itsestäni. Olen siis 20-vuotias nuori nainen, hevosia olen harrastanut noin kymmenen vuotta. En harrasta kisausta tai treenausta, vaan olen tälläinen "puskaratsastaja". Toki oman kanssa treenataan välillä koulua ja hypätäänkin joskus, mutta se on vain omaksi iloksi treenausta.

Ja kyllä, kuten luit edellisestä lauseesta, minulla on oma hevonen. Omistuksessani siis on herra Suomenhevonen isolla S:llä. Ruuna"poika", 19 vuotta vanha mamman oma ylpeys. Toukokuusta 2008 asti omistuksessa ollut, yhteistä taivalta kuitenkin jo vuodesta -07. Tasoa vahva heB, joskin kun omistaja jaksaa enemmänkin pakertaa, irtoaa myös heA juttuja ja jopa laukanvaihto askeleessakin. Esteitä pompitaan joskus oman mielen virkistykseksi ehkä kerran kuussa. Pieniä enää, kerran on puikkoluu hajonnut, joten pelkuriomistaja ei halua ottaa enää riskejä sen suhteen, vaikka ell silloin sanoikin, että ei pitäisi kummemmin vaikuttaa normaaliin harrastekäyttöön. Joskus huimassa nuoruudessaan ruuna on hypännyt ratsastajan kanssa 110. Hypätä se kyllä tykkää, joskin joskus esteet saattaa olla pelottavan näköisiä ja on otettava hassuja leijonaloikkia...
Jaa niin, haluatte varmaan tietää herra Suomenhevosen nimenkin, jotta tiedätte mistä lukea. Herra Suomenhevonen on nimeltänsä Ulmar. Eli tutummin Ulle tai Ukko tai Ukkeli. Tai milloin mikäkin, rakkaalla lapsella kun on monta nimeä, kuten tavallista.
Punarautias läsipää, kommee ku mikä. Tosin kauneus on katsojan silmässä ja omistaja voi tässä tapauksessa olla hieman puolueellinen, heh. No, alla kuvaa niin voitte itse mielipiteen muodostaa :)

omistajan ylpeys ja silmäterä. (c) Jenni P.

Sitten niihin muihin tapauksiin, jotka varmasti säännöllisesti vierailevat blogissani. Herra Suomenhevosen tallikavereina asustelee lämminverinen Tamma (tosiaan tamma isolla T:llä) ja pieni ja pippurinen shetlanninponitamma. Naisten vallan alla siis joutuu raukka olemaan. Jos näin vitsinä heitetään ;D Tosiasiassa neiti shettis on se jota komentaa nämä kaksi muuta, mutta ei nyt asiasta sen enempää.
Rouva Tamma, eli Racing Kate, tutummin Heluna tai Hellu (tai toisinaan myös Mammaksi kutsutaan) on sisareni omistama amerikkalainen lämminverinen. Vuosimalli on -93 ja entinen ammatti ravuri, nykyinen ammatti on siis ratsu. Saapui meille myöskin toukokuussa 2008. Osaa olla hyvin tammamainen ja tammamaiseen tapaan osaa myös nykäistä herneen syvälle nenäänsä, anteeksi, turpaansa, jos siihen on vain aihetta (aina ei ole välttämättä aihettakaan). Laumamme kiistaton kuningatar ja muiden kyykyttäjä. Ihmisten kanssa taasen toimii erinomaisesti (jos siis ei lasketa sitä että vetäisee toisinaan sen herneen nenään) ja ratsastaessakin on oikein mukava. Koulua menee heC suunnilleen. Osaa myös muita koukeroita, kuten pohkeenväistöä ja takaosan käännöstä. Esteistä kuumuu ja innostuu valtavasti ja omaa suht hyvän hyppytyylinkin. Korkeimmillaan on taidettu rouvalla hypätä noin 70 senttiä.
Toimii myös ajohommissa loistavasti.

Pippuriponimme on sitten nuorin porukasta. 6-vuotias, hieman kakara vielä. Ylikorkeaksi venähtänyt ponin pullukka, jekkuja ja jäyniä ois vaikka millä mitalla. Toimii kuitenkin ihan hyvin ratsastaessa, joskus saattaa tulla pukkeja. Ajoponina myöskin mainio.
Poni, Metsäpirtin Lulu eli Lulu, tuli meille noin vuosi sitten tarkalleen. Sitä ennen on ollut myös kesän 2010 ylläpidossa. Ei vielä varsinaisesti ole omamme.
Allekirjoittanut käy myös toisinaan itse ponipullukan selässä läpiratsastuksilla, ehkä noin 2-5 kertaa kuussa. Painon puolesta pystyn hyvin menemään, mutta koikkakoipena jalkani ovat kyllä turhan pitkät, vaikka en sinänsä niin hirveän pitkä muuten ole :D Valitettavasti täälläpäin ei vain ole sopivia poniratsastajia kunnolla. Onneksi sentään yksi sopiva tyttö käy ratsastamassa ponia.
Koulutustasoltaan Lulu on heÖ, veikkaan vahvasti. Osaa käynnit, ravit, laukat kumpaankin suuntaan, pysähdykset ym jotkut perusjutut. Lisäksi osaa hieman väistää pohjetta (eli pohkeenväistöä). Ponnua ponilla sit taasen on paljonkin, tykkää ja osaa hypätä kun vaan kehtaa :) Korkeimmillaan Lululla on nyt hypätty ratsastajan kanssa noin 60 cm, yksittäisenä taidettu enemmänkin.

pippuriponi

Siinä oli siis meidän laumamme, joka esiintyy blogissani. Lauma asustelee vanhempieni kotona, itse kun en voi vuokrakämpän takapihalle hevosta majottaa ja vuokratallilla pitäminen on opiskelijabudjetillani liian kallista. Ja onhan tuon oman herran mukavempi olla kavereiden kanssa "kotosalla", jossa se on nyt sen reilut kolme vuotta asunut. Stressaava poikakin välillä, eikä viihdy isolla tallilla isossa vilinässä.

Jepjep. Sitten blogissani seikkailee omien lisäksi vuokra/liikutushevoseni. En sanoisi vuokrahepaksi, koska saan ko. hevosella ilmaiseksi mennä tallihommia vastaan. Liikutushevoseni on myöskin suomenhevonen. Tamma, tukkajumala nimeltään Jasun Muisto eli Jasu. Voi kun sellaisen harjan sais omallekin... Alempaa voitte itsekin neitokaisen tukan katsoa ;) Jasu on siis 12-vuotias. Toimii maastoiluhevosena, eli ei oikeastaan osaa kummemmin mitään. Ja ei sillä, omistaa vain lännensatulan. Tosin en valita, lännensatula ois itselläkin haaveissa omalle herralle.
Maastot on aivan upeat, on paikkoja mitä koluta, eikä yhdellä kerralla tosiaankaan kaikkia ehdi käydä. Itselläkin varmasti suurinosa maastoista käymättä vielä, tosin en ole monesti vielä kävässytkään Jasulla ratsastamassa.
Maastoillessa Jasu on oikein kiva hevonen, joskin hyvinkin vauhdikas tapaus :) Reippaus ei kyllä itseä haittaa, onhan tuo oma ruunakin vähän pirtsakampi tapaus.

kommee tukka, eikös?

Mutta tässä nyt vähän avausta tulevasta. Sen verran vielä selvennän, että jos joku miettii miksi mulla on liikutettava kun on omakin, niin asun itse opiskelujeni takia viikot toisella paikkakunnalla kuin oman hevoseni on. Tämä on sinänsä harmi, mielellään omalla menisin enemmänkin kuin vain viikonloppuisin. Onneksi viikoilla äitini kuitenkin liikuttelee herraa, että ei ihan kuitenkaan koko viikkoa seisoksi ;) Jasulla sitten käyn aina kerran viikkoon piristämässä itseäni ;D
Näiden "vakionaamojen" lisäksi varmasti tulee myös muita hevosia esiintymään, toisinaan tulee luultavasti käytyä muilla talleillakin ratsastamassa.

Sellaista siis luvassa. Blogia päivitän kun on päiviteltävää ja luvassa on ainakin hieman enemmän esittelyä herra Suomenhevosesta, sekä sitten postaus omasta hevosharrastuksestani.
Tervetuloa seurailemaan :)