tiistai 24. tammikuuta 2012

Pitkästä aikaa

Tosiaan, pitkästä aikaa vähän kaikkea ja ennen kaikkea pitkästä aikaa päivittelyä tänne. On ollut hirmuisesti kiireitä viime aikoina ja ei ole oikein jaksanut ja ehtinyt koneen ääreen istahtaa. Viime viikonloppuna tuli hieman surujakin tähän elämään, mutta semmoista se elämä joskus on... Vanhempieni pieni, kolmekuinen suomenpystykorvan pentu kuoli tapaturmaisesti ja se oli kieltämättä kova shokki itse kullekin. En kuitenkaan tahdo enempää puida asiaa tässä blogissani.

Tänään kävin Jasulla taas pitkästä aikaa ratsastamassa, viimeksi kävin sillä ennen joulua. Täällä vain on melko pirtsakka pakkanen. Mutta ratsastus kyllä piristi mukavasti ja Jasukin oli kivalla tuulella. Pitkää lenkkiä ei tehty ja pääasiassa käveltiin, mutta otettiin pieni ravipätkäkin mukaan. Jasu ois ollu innoissaan ja menossa :-D On se niin mainio tamma, jotenki niin sulonen ja ennenkaikkea omalaatuinen tapaus :-)


ihana tukka, eikös ;-)

Huomenna ois tarkoitus mennä Ahonlaidan tallille tunnille tänne Nurmekseen, saas nähdä mitä tulee kun on luvannut huomiseksikin pakkasta ihan reippaasti... Vilukissako, pois se minusta ;-D Nooh, jospa siitä selviis paksulla vaatekerroksella ja jospa opettaja keksisi tarpeeksi tekemistä, jossa tulee lämmin :-D Mukava kyllä mennä tunnille pitkästä aikaa, viimeksi olen ollut opettajan tunnilla viime keväänä kun vielä olin koulussa Seppälässä Kajaanissa. Hyvää vain tekee päästä valvovan silmän alle ;-)
Pidän vain nyt peukkuja ton pakkasen suhteen :-D

Semmoisia kuulumisia tällä kertaa, huomenna ehkä siis kertomusta miten tunti meni ja joku päivä voisi jatkaa elämäni hevoset- postauksia jälleen :-)

Ei kommentteja: